New path

Weeks 5-7

The past three weeks were insanely busy. And yet, that was mainly because of staring at the wall and thinking in isolation. My job seeking in Melbourne had come to a deadlock and I soon started to lose my motivation for the whole thing. In addition to the fact that there were only a few teaching jobs open, it seemed to take forever for me to get the teaching license in Victoria. The paperwork started to feel like, as we say in Finnish, wading through a swamp when it turned out that the Swedish and Finnish authorities were unable to send the criminal checks straight to the Victorian authorities. I would still need to copy those papers, certify them by a chemist (isn’t that weird, eh?), scan them again and sent them to the Victorian Institute of Teaching. Like the paper circus wasn’t enough, my English would need to be improved in order to pass the ridiculously tricky language test which even some natives had reputedly failed. All in all, I needed a break from that project and instead, focus on something that would give me new motivation. 

As for a good old motivator, teaching my native language Finnish and studying its unique logic has been my passionate hobby for years. I continued giving casual Finnish lessons during my travels, although, this time I did it online through a learning platform called JustLearn. With flexible working hours and usually quite little preparation required, tutoring worked perfectly during my travels. It had also been a great way to keep exploring other cultures the students represented, improve my online teaching skills as well as to stay connected to Finland. 

But once I couldn’t continue traveling anymore (we all know why) and I decided to stay in Melbourne, I was becoming more interested in developing my Finnish lessons and explore the potential of online teaching during the global lockdown. So why not go full power and make it my living? That became a new motivator.

I researched possibilities to work as an online teacher for schools and companies or even together with other private online teachers but couldn’t find anything considerable. Such a shame! I think there should be more Finnish providers that would gather teachers to online teaching platforms. In fact, aren’t all the schools in Finland basically doing something like that now as the teachers work remotely? Maybe it could be something to develop and expand in the future. Meanwhile, I am jumping into something I thought I would never do: becoming a sole trader.

Preparing for a Finnish for foreigners lesson with the first customers I got through the official Teacher Roosa website.

For me, going full power and jumping into the business world meant heaps of new skills to learn. I would highly recommend adding some of these basic skills of digital marketing and web designing to the national compulsory curriculum as it comprehensively improves not just IT skills and logical thinking but also communication and marketing skills, valuing and critical thinking as well as designing and esthetical thinking. 

Step 1: Products

Although the word ‘product’ sounds too capitalistic to me when talking about teaching Finnish, that’s what I basically have to create in order to call it a business. After all, I am selling service here! I chose two main products to focus on: Finnish for foreigners and Finnish for Finns abroad, both of which I have been working with before as a teacher and tutor. The third product, extra support in primary school subjects, I created for two potential student profiles: the first one is a Finnish speaking student who does their primary school curriculum in another language than Finnish and the second one is a second language learner who goes to a Finnish primary school. Therefore, the third itinerary, as I call these three learning plans, also supports language learning.

Step 2: Website design

The next step was to learn how to make a website. By the way, a great skill to learn and lots of fun once you get into it! I wanted to build the site on the story of EduExploring and by doing so, invite the students to join the amazing learning journey I’ve been on so far. All the pictures on the new site, for instance, have been taken during my EduExploring travels. As currently a “mamu” (nickname for an immigrant in Finnish) myself, I want to inspire my students to share their inspiring stories on Finland and other cultures.

Step 3: Marketing

Buying my own domain and opening a professional email address was a moment to celebrate! Once having the link to my brand new website, it was time to get viral. I shared the link in different Facebook groups that I thought would find it interesting. Thanks to my previous jobs and the EduExploring visits to Finnish schools abroad, I already had the network of the potential students. The next level on this skill will be Search Engine Optimization (SEO). Excited!

Here it is: Teacher Roosa

And many steps still to go… But for now, welcome to visit my new website on www.teacherroosa.com. And come on, don’t be shy! I highly appreciate your insights, helpful comments, and suggestion on the website and services provided. You can drop me a message on the comment box down below or send an email to info@teacherroosa.com! Cheers! 🙂


P.S. This post was dedicated to fellow mamus all around the world. Especially the expats in Finland who struggle to find a job or to pass the YKI test, you have all my sympathy, it’s not easy to be a mamu!


CORRECTION: The Finnish authorities did send the criminal check straight to Victorian Institute of Teaching but due to the coronavirus, it hasn’t arrived yet and it’s not guaranteed that it even will.


Waiting for Download…

Weeks 3-4

The first month of living in Melbourne and I already started to forget how to stay optimistic in the process of getting the Victorian teaching license. For sure, the Coronavirus has also had its impact on my mood as I started to get calls from my now pretty much closed home country and as the people around here are going mad with the unreasonable hoarding panic. For the first time, my family back in Europe would say that they are happy that I’m not there.

Despite the less restricted life in Australia (for now), I couldn’t help but question my recent decisions, realising, that this is not an ideal time to be an unemployed teacher in a new country. What if the license process takes until the end of the term and I run out of money? When I finally get my license, what if they close the schools in Australia as they are now doing in Finland? However, I refuse to write a letter of complaint. Here’s how I try to keep myself motivated and out of this widespread end-of-the-world mood even as unemployed in a new country.

Concern 1: What if I still need to wait for months to get the Victorian teaching license? 

Waiting for an administrative process to be done is probably the worst thing I know, especially, when it keeps me from getting a job that I was trained for.

Solution: Keep busy. 

The situation has given me time to re-think what I really want from my career. It made me research today’s educational field and find new interesting opportunities. I was inspired to study and expand my qualifications.

Luckily, I also found myself a part-time job as a homeschool teacher to a Finnish-Australian family. Getting back to teaching year 1 Finnish classes, I work towards maintaining and improving the bilingual kids’ Finnish skills. Thanks to Kulkurikoulu, I will simultaneously improve my own skills in teaching year 1 Finnish. What a perfect deal!

Welcome to the Finnish homeschool with Teacher Roosa – Year 1. Starting from basics, we made our own envelopes for new syllables and words we learn in Finnish.

Concern 2: What if I run out of money?

Obviously, both, exploring a new country and sitting at home, cost money. Paying for waiting definitely doesn’t make it any easier to be unemployed.

Solution: Get creative.

Forced to expand career options, I have been working on my online Finnish lessons and considering to turn it into something bigger than just a hobby. As the current global situation is getting strictly limited as well as becoming quite unpredictable, the online teaching providers have (unfortunately or fortunately) found the school closings as a great opportunity for business. Might as well get on board with my online Finnish lessons! I warmly welcome all tips and recommendations regarding online teaching and starting your own website!

Concern 3: What if there aren’t any jobs when I get the teaching license? 

Ironically, when I was writing this, I heard that the state of Victoria is going to close some of the schools this week so this question remains unsolved. My criminal history checks are still in process, either stuck at the authorities in Finland and Sweden or stuck somewhere on the way here. This means that the process will be delayed anyways. Not much I can do to hurry the international post in this situation.

Solution: Make the plan B to become a plan A.

I guess the only thing I can do now is to focus on the plan b’s, such as online teaching and homeschooling. Nothing is certain yet, except that we are definitely living interesting times. Stay tuned as this might be an opportunity to start something exciting!

Photoshooting for my new website as an online Finnish teacher in Melbourne.



Weeks 1-2

Back to writing in English as it’s time to start a new chapter in EduExploring. I returned to Melbourne after a short trip to Vietnam. Some might also call that as “doing a visa run” as I came back with the working holiday visa (WHV) in my pocket. I got to change the backpacking mode to job-seeking mode and once again, migrate to a new country. This time to Australia, making a long-term dream to come true. Let’s restart the “mamu” (immigrant in Finnish) and dive into a new education system, shall we? 

After all, applying for the 12 months’ WHV and settling in Australia wasn’t a difficult decision to make. I had already thought about working here several times before but always ended up moving to Sweden instead. My WHV was granted in less than an hour once I sent the application from Vietnam. Next step was to figure out, what i could do as a qualified teacher in Australia.

Before returning to Melbourne, I had contacted an agency who connects teachers and schools in order to arrange casual relief teaching and short-term substitutions. With their guidance, I learned that if I wanted to work as a teacher in Australia, the way to get there wouldn’t be the easiest. Firstly, I need to take care of all the basic immigration documents such as the tax file number (TFN) and medicare. Secondly, I need to registrate with the Victorian institute of teaching (VIT) in order to be qualify for any teacher positions.

Starting with easy ones, I managed to get both TFN and medicare during the first week. Also, the working with children check (WWCC), which is needed for the teacher registration, was pretty easy to apply. The only thing you have to do, is to pay the bill and go to a post office to get your picture taken for the WWCC card. The WWCC authorities will scan through your criminal history and provide the necessary authorisation. After getting the TFN, I was finally able to apply for an Australian bank account. See, how smoothly the way takes me step by step through the Australian red tape jungle? No, still not done here. After filling in the application for the bank account, I need to go back to the post office to show my face again and prove that I’m a real person.

And what about the teaching registration then? What I can tell you so far, is that we are going to get even deeper to the jungle. As a qualified primary school teacher with a Master’s degree in Education from Finland you would proudly think that it’s easy to get a teaching job wherever. Nope, doesn’t guarantee that! After filling in, once again, another application, I received an email with a long list of required documents that should first, be translated and then, certified by the Victorian authorities. Additionally, I was asked to complete a language test with good marks to show that I am able to teach in English. And finally, they needed to receive my criminal history from both Finland and Sweden. But wait, didn’t WWCC already do that for me? Yes, but that’s not enough. Why not to do the same thing twice and make people pay extra for that…

When I was looking for the VIT documents through my files, I started counting the total bill of the migration process for a non-native English speaking teacher. Luckily, when I went to the VIT office in Melbourne to ask about translation and certification, they accepted my Master’s and Bachelor’s transcripts and identification documents straight away. Therefore, neither translating nor certifying is needed so far which cut down the bill a little bit. This is how it looks at the moment:

  • Working Holiday Visa 485 AUD
  • Medicare (we shall see)
  • Tax File Number 0 AUD (at least paying taxes is something you can do for free…)
  • Working With Children Check 126.50 AUD
  • Language test 395 AUD (I chose a test called ISLPR “International Second Language Proficiency Rating)
  • Nationally coordinated Criminal History (NCCH) form Finland 12€
  • Nationally coordinated Criminal History from Sweden 225kr
  • International Driving Licence 42€

So yeah, you might consider moving to Australia to be more like an expense rather than a way to become rich.

While I’m still waiting for the criminal history checks from both Finland and Sweden to reach Victorian authorities, I’m looking for an education-related job where you don’t need the VIT registration, like for instance, teaching assistant or school administration officer jobs. Unfortunately, almost every open position I’ve found so far seems to require a specified degree (well, just like in Finland…). Nevertheless, the teaching agency offered me a job that didn’t require the VIT registration. The job title was called “School Crossing Supervisor”, aka meaning someone who walks school kids across a street before and after school. Mmm… Yeah… That’s exactly what I thought I could do with my Master’s degree in Education in Australia. Cheers mate!

Above all, when moving to another country, prepare yourself to explain who you are and what you are qualified for. The fact that you’ve got a degree in higher education doesn’t mean that it’ll automatically be recognized and accredited in the new country. I do understand, however, that it’s important to make sure that the teachers trained overseas can do the same as their local colleagues. But then again, all the teachers in Finland are required to have a Master’s degree in Education (M.Ed.) whereas in Australia, most of the teachers only have a Bachelor’s degree. To become a teacher in Australia, you can either do a four years’ B.Ed. or a three years B.Ed. and one year M.Ed. That is to say, Finnish teachers are generally over-qualified here. Fingers crossed that it’ll help me to get a job soon!

Taking my shoes off now to make a proper stop and look for new adventures in Melbourne.

Maailman toisella puolen

Kävellessämme Sydneyn arvoalueen rantaa pitkin suomalaisen ystäväni kanssa meidät yllätti vastaan kävelevän naisen taputus olalle ja innokas huudahdus: “Jee! Hyvä Suomi!” Se olisi sitten taas Suomi mainittu, siis torille!

Uuden vuosikymmenen alku oli melkoisen jännittävä ja ristiriitaisia tunteita herättävä aika saapua Australiaan. Olin suunnitellut tätä matkaa jo useita vuosia, ja kun vihdoin pääsin perille, täällä metsäpalojen liekit nielivät kauan haaveilemiani kansallispuistoja toinen toisensa perään. Niin paljon kuin olen aina pitänytkin täkäläisestä laid back -asenteesta ja leppoisasta vitsailusta, alkoi ne paikoin vavahdella silmissäni hällä väliä- ja ihan sama -asenteiden puolelle. Huomasin suomalaisten arvojeni paljastuvan etenkin kyvyttömyydessäni vitsailla metsien kohtalosta.

Haaveenani oli matkustaa mahdollisimman kauas Suomesta; nähdä, mikä lopulta on erilaista, ja kokea, miten suomalaisuus elää ja millaisena se ilmenee toisella puolen maailmaa. Kävin myös Uudessa-Seelannissa, mutta koska siellä ei ainakaan vielä näytä olleen tarvetta Suomi-koulun perustamiselle, keskityn nyt kertomaan Melbournen ja Sydneyn kouluista, joissa vierailin helmikuun alussa. Suomi-kouluja (SK) on perustettu lisäksi Perthiin länsirannikolle, Brisbanen alueelle itärannikolle sekä pääkaupunkiin Canberraan. Australian Suomi-koulut järjestävät opettajilleen keväisin yhteiset koulutuspäivät, joissa opitaan uutta kielen ja kulttuurin opettamisesta, verkostoidutaan sekä jaetaan ideoita ja materiaaleja.

Melbournen Suomi-koulussa lukutaitoa edistetään lukuprojekteilla. Edellisessä projektissa lapset tienasivat rahaa vanhemmilta lukien suomenkielisiä kirjoja ja ansaiten jokaisesta kirjasta pienen rahasumman, joka kerättiin koulun yhteiseen retkikassaan.

Melbournen Suomi-koululla on kaksi yksikköä: yksi Meltonessa ja toinen Altonassa. Käytännössä niillä on yhteinen opetussuunnitelma, yhteisiä retkiä sekä mahdollisuus jakaa opettajiaan. Samalla periaatteella toimivat myös Sydneyn Suomi-koulun kolme yksikköä Randwickissa, Manly Valessa sekä Concord Westissä. Kaikki koulut kokoavat oppilaansa kerran viikossa 1-2 tunnin ajaksi. Ikäryhmiä on suurimmassa osassa kouluja kolme (alle kouluikäiset, esikoulusta 2./3. luokkaan asti sekä “teinit”), ja oppilasmäärä ryhmää kohden vaihtelee 5-10 välillä.

Australian Suomi-koulujen omat opsit pohjautvat Suomi-kouluille vuonna 2015 julkaistuun yhteiseen opetussuunnitelmasuositukseen, jossa on määritelty toiminnalle yleinen kohteesta riippumaton tavoite: edistää ja kehittää oppilaiden suomen kielen taitoa sekä suomalaisen kulttuurin tuntemusta. Suomi-kouluja ympäri maailmaa kehoitetaan kuitenkin muokkaamaan opetussuunnitelmansa omien paikallisten tarpeidensa ja prioriteettiensa mukaan. Yhdistävänä tekijänä voidaan kuitenkin pitää laajaa suomalaista arvopohjaa, joka nostaa esiin etenkin monimuotoisen idenditeetin tukemisen, tasa-arvon ja yhteisöllisyyden.

Melbournen Meltonen Suomi-koulussa teemana tällä kertaa oli ystävänpäivä. Oppilaat pohtivat, mitä eri synonyymeja on ystävä-sanalle, minkälainen on hyvä ystävä ja mistä ystävänpäiväperinne on lähtöisin. Lisäksi askarreltiin perinteisiä ystäväkoruja.

Verrattuna esimerkiksi Budapestiin ja Dubaihin sekä Melbournen että Sydneyn Suomi-kouluissa korostui mielestäni kulttuurikasvatus. Tapaamisissa puhuttiin suomalaisen ja australialaisen kulttuurin eroista: millainen oli joulu Suomessa, entä millainen Australiassa, mikä ero on suomalaisella ystävänpäivällä ja Valentine’s daylla. Toisaalta pohdittiin myös kahta kulttuuria yhdistäviä tekijöitä ja hyödynnettiin joustavaa kaksikielisyyttä sujuvan viestinnän edistämiseksi. Toki myös kieltä treenattiin esimerkiksi erilaisten kirjoitustehtävien ja toiminnallisten harjoitusten avulla sekä etsittiin suomenkielisiä vastineita spontaanisti englanniksi tulleille ilmauksille. Suomalaista kulttuuria ja kieltä lähestyttiin tutkivalla otteella käyden sen kanssa vuoropuhelua australialaisesta näkökulmasta.

Kulttuuritietouden ja kotimaisten arvojen korostuminen jopa kielen oppimista tärkeämmäksi on mielestäni erittäin luonnollista ja perusteltua näin kaukana Suomesta. Melbournen ja Sydneyn Suomi-koulut voisivat kilpailla “Suomi-koulu kauimpana Suomesta” -tittelistä, riippuen nimittäin siitä, mistä kohtaa Suomen karttaa välimatkaa katsoo. Pohdin suomalaisten perheiden taustoja ja syitä olla Australiassa. Ehkä kulttuuri koetaan ensisijaiseksi myös siksi, että useammat perheet täällä ovat tulleet jäädäkseen, toisin kuin esimerkiksi Emiraateissa, joissa monen vanhemmat olivat jonkinlaisella väliaikaisella työkeikalla. Kielen oppimisen tärkeys korostuu etenkin niissä tapauksissa, joissa lähitulevaisuuden tavoitteena on palata Suomeen ja jatkaa koulunkäyntiä suomeksi. Vaikka kaksi länsimaata jakavatkin paljon samankaltaisia kulttuurisia piirteitä ja arvoja, Suomen maantieteellinen sijanti, koko ja asema saattavat kuitenkin tarjota suomalaisille lapsille Australiassa erilaisen näkökulman tarkastella esimerkiksi pienempien kansanryhmien asemaa, monikulttuurisuutta sekä luontoon liittyviä arvoja.


Sydneyn Randwickin ohjelma lukukauden ensimmäisessä tapaamisessa oli rakennettu “minä”-teeman ympärille. Ensin tutustuttiin erilaisten leikkien avulla, kerrottiin kuulumisia kesälomilta ja ulkoiltiin. Sitten harjoiteltiin kirjoittamista kertoen itsestään ja lempiasioista. Lopuksi kerrattiin ruumiinosia Twisterin avulla, harjoiteltiin kuvailua Muumi-muistipelissä sekä laulettiin tulevan ystävänpäivän kunniaksi “Minun ystäväni on kuin villasukka”.

Jäin vielä pohtimaan paria seikkaa Suomi-koulujen opetussuunnitelmasuosituksen tavoitteissa ja niihin pohjautuvissa erilaisissa tavoissa järjestää opetus eri puolilla maailmaa. Suurilta kuulostavista tavoitteista huolimatta, opettajat kuvailivat Australian Suomi-koulutoimintaa yhtenä harrastuksena muiden joukossa. Terminä Suomi-koulu saattaa siis hämätä, sillä kyseessä on enemmänkin kerho, johon lapset kokoontuvat. Viikonloppuisin järjestettävissä Suomi-kouluissa, esimerkiksi Budapestissa, olen yleisesti huomannut vanhempien olevan aktiivisemmin mukana toiminnassa. Vastaavia ruotsalaisia kieli- ja kulttuurikerhoja kutsutaan englanniksi Community Schooleiksi, mikä myös osaltaan korostaisi Suomi-koulujenkin tavoitetta edistää kulttuurin tuntemusta ja suomalaisten verkostoitumista.

Toinen seikka liittyen tavoitteiden toteuttamisen korvaamiseen ammattilaisille. Suomi-koulujen käytännöt maksaa opettajilleen korvaus opetustyöstä vaihtelee yllättävän paljon, vaikka käytännössä työnkuva on sama ja määritelty Suomen valtion toimesta. Osa toimii pelkästään vapaaehtoisvoimin, jolloin lukukausimaksu saatetaan käyttää materiaaleihin ja retkiin. Osassa kouluista maksetaan opettajille kulukorvaus, minkä suuruus taas riippuu paikallisesta hintatasosta. Kolmas vaihtoehto, joka on käytössä ainakin Sydneyn Suomi-kouluissa, on maksaa muuta paikallista iltapäiväkerhotoimintaa mukaileva palkka. Tämä on mahdollista Sydneyn kaupungin Suomi-kouluille myöntämän rahallisen tuen ansiosta. Toki hinta- ja palkkatasot vaihtelevat suuresti eri kohteiden välillä, mutta ehkä toiminnan tarkoituksen määrittelemiseksi ja vakauttamiseksi jonkinlainen yleinen käytänö olisi paikallaan myös työpanoksesta annettavan korvauksen suhteen. Monella SK-opettajalla saattaa nimittäin olla jopa opettajanopinnot taustalla, mikä antaa pätevyyden työhön ja valmiuden tarjota laadukasta SK-opsin arvojen mukaista opetusta.

Oli tapa järjestää Suomi-koulutoimintaa ja maksaa siitä korvaus minkälainen tahansa, on ollut ihana huomata, miten positiivinen ja innostunut asenne SK-oppilailla on eri puolilla maailmaa suomen kieltä ja kulttuuria kohtaan. Voisi siis sanoa, että koko SK-opsin tärkein tavoite toteutuu mallikkaasti!


Osana kokemusta Sri Lankassa

Intian valtamerellä joulukuussa 2009 iskenestä tsunamista juuri toipuneena eteläaasialainen Sri Lanka alkoi huimaa vauhtia kohota matkaoppaiden ylistämäksi unelmalomakohteeksi. Sitten tulivat huhtikuun 2019 pommi-iskut, ja jälleen turismi romahti. Maa on joutunut uudestaan elvyttämään sille tärkeää elinkeinoa esimerkiksi myöntämällä uusia viisumivapauksia. Ilmaisen ETA-ilmoituksen sekä useiden kulttuuri-, ruoka- ja vaellussuositusten innoittamana päätin pysähtyä nimensä mukaisesti Paratiisisaarella matkallani kohti Oseaniaa. Totean heti suoriltaan, että mikäli inspiroidut tästä eduvinkistä, jonka kohta sinulle esittelen, tai innostut muuten vain lähtemään Sri Lankaan lomalle, varaa ainakin kuukauden matka! Kaksi ja puoli viikkoa ei riittänyt alkuunkaan tämälle kartalla pieneltä näyttävälle elämykselle.

Alun perin tarkoituksenani oli tehdä viikon ajan vapaaehtoishommia apuopettajana Telluschoolissa Hikkaduwassa. Telluschool on suomalaisen Tellervo “Tellu” Vasaman yksityisten lahjoitusten voimalla perustama iltapäiväopetusta tarjoava yhdistys, jolla on tällä hetkellä kaksi englanninkielistä koulua Hikkaduwan alueella Länsi- Sri Lankassa. Kaikilla srilankalaisilla lapsilla ja nuorilla on ilmainen pääsy perusopetuksen pariin, mutta ero kaupunkien koulujen ja kyläkoulujen välillä on huima niin opetuksen määrän kuin laadunkin välillä, kertovat Vasama ja matkalla tapaamani paikalliset. Kylissä ei välttämättä ole tarpeeksi resursseja tarjota edes kaikkia oppiaineita. Koulupäivät jäävät täten lyhyiksi, eivätkä opettajat ehdi opettamaan kaikkia opetussuunnitelman edellyttämiä perustietoja ja -taitoja. Opettajien palkka on hyvin matala eikä motivoi panostamaan työn laatuun. Lisäksi Sri Lankassa on tyypillistä aloittaa työnteko varsin nuorella iällä, mikä saattaa osittain tai kokonaan estää koulunkäynnin. Telluschool pyrkii kuromaan tätä kuilua tarjoamalla ilmaista lisäopetusta etenkin kyläläisille.

Pian käyttöön otettava uusi koulutila sijaitsee buddhatemppelin yhteydessä.

Telluschoolilla on omat paikalliset opettajansa, jotka vastaavat päätoimisesti opetuksesta, sekä koulunjohtaja, joka pyörittää toimintaa Hikkaduwassa. Suomalainen Tellu vierailee säännöllisesti Sri Lankassa toimittaen materiaalia kouluille, hallinnoiden lahjoituksia ja opettajien palkkoja, koordinoiden vapaaehtoistyötä sekä kehittäen yhdistyksen toimintaa. Opetusta järjestetään 2-3 tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa. Ryhmiä on kaksi päivässä ja oppilaita ryhmää kohti on 20-30. Sisällöissä keskitytään erityisesti turismin parissa työskentelyn kannalta olennaisiin oppiaineisiin, kuten englantiin, matikkaan sekä sinhalia (Sri Lankan enemmistökieli). Koulu tarjoaa oppilaille vihot ja kynät opiskeluun sekä oppikirjat opettajille.

Vapaaehtoisopettajien rooli Telluschoolissa on toimia paikallisten opettajien apuna ja tukena innostaen oppilaita ja tuoden oma persoona osaksi yhteistä oppimiskokemusta. Paikalliset arvostavat ulkomaalaisia vierailijoita, jotka ovat kiinnostuneita sekä jakamaan taitojaan että oppimaan uutta. Vasamalle itselleen parasta työssä onkin ollut juuri erilaisten osaamisten ja näkökulmien jakaminen sekä ilo, jota työllä on molemminpuolisesti saavuttanut. Koulun oppilaat tulevat alueen pienestä pinta-alasta huolimatta hyvin erilaisista kielellisistä, kulttuurisista sekä uskonnollisista taustoista. Vapaaehtoisen ei tarvitse olla mestari englannin kielessä, sillä opetuskin aloitetaan alkeista. Jos hommaan voi jotenkin varautua, niin helpoin englanninkielisin leikein, lauluin ja pelein. Läsnäolo on vapaaehtoisen roolissa tärkeintä, Vasama korostaa. “Olet osa kokemusta.”

Materiaalia kerätään lahjoituksina muun muassa Suomesta.

Vapaaehtoisjaksot ovat olleet sovittavissa joustavasti vapaaehtoisen omien toiveiden mukaan aina päivistä kuukausiin. Koska Sri Lankassa on lukukausi vielä käynnissä suomalaisten aloittaessa kesälomiaan, kuulostaa vapaaehtoisjakso paratiisissa aika hyvältä open lomasuunnitelmalta. Omalla kohdallani sattui siis tietenkin niin, että oppilailla oli juuri alkanut pitempi lomajakso, kun saavuin maahan. Sijaintinsa puolesta Hikkaduwa tarjoaa lisäksi oikein mainiot mahdollisuudet rannalla löhöilyyn ja vesilajien harrastamiseen. Kannattaa siis pakata uikkarit mukaan! Koulun johtaja Dilip tekee tällä hetkellä kovasti töitä avatakseen Hikkaduwaan uuden hostellin, jossa myös koulun vapaaehtoiset voisivat majoittua. Samalla heillä olisi mahdollisuus käydä surffi- ja sukelluskursseja sekä halutessaan osallistua rannan ja meren siivousprojekteihin. 

Näin Australia-päivänä kyseisen maan surullisen tilanteen vuoksi palaan miettimään ympäristökasvatusta kehittyvissä maissa, joissa haetaan edes Australian tasoisia mahdollisuuksia toimia ekologisemmin. Ympäristötietous leviää hitaasti mutta sitkeästi Sri Lankassa. Kun suoritin sukelluslisenssiä Sri Lankassa, järkytyin nähdessäni ensimmäisenä sukelluspäivänä meren pohjassa kelluvan muovijätelautan. Lautta koostui muovipulloista ja -pusseista, joita pitivät yhdessä niihin tarttuneet kalastusverkon palat. Tästä edelleen surullisena mutta inspiroituneena näen englannin kielen opetuksen rinnalla ympäristötiedon hyvänä valttikorttina Suomesta tulevalle vapaaehtoiselle sekä erityisen potentiaalisena ideana kehittää koulutussektoria Sri Lankassa. Ehkä esimerkiksi englanninkielisille ympäristöaiheisille work-shopeille löytyisi paikallisten lasten parissa kysyntää! Kuten myös seuraavassa kohteessa, jossa tätä tekstiä kirjoittelin…

Paratiisi pysyy kauniimpana ilman muovilauttoja!

Lisätietoja Telluschoolista


Glamouria, rantaelämää ja hetki Suomea

Pilvenpiirtäjät kilpailevat korkeudestaan ympärilläni sujahtaessani metrolla niiden välistä kohti Dubain keskustaa. Burj Khalifan tuikkivat valot näyttävät tien luokseen lähimmältä metroasemalta. Ihmiset kerääntyvät lähemmäs maailman korkeinta rakennusta nähdäkseen paremmin. Pian Burjin seinä värjäytyy Emiraattien yhteisen lipun väreistä, ja maan kansallislaulu kajahtaa kaiuttimista. Tuhannet käsivarret ja selfietikut kurkottavat päiden yli tallentaakseen kansallispäivän spektaakkelin. 

Emiraatit, ja erityisesti Dubai, houkuttelee expatteja modernilla ulkomuodollaan, luksuselämällään sekä kiinnostavilla bisnesmahdollisuuksillaan. Myös suomalaisia Dubai on vetänyt puoleensa jo pitkään. Vuoden ympäri lämpimmin ilmasto, arabimaan turvallisuus sekä kotimaahan verrattavissa olevat palkat ovat saaneet monet suomalaiset lähtemään työkomennukselle tai etsimään uusia työmahdollisuuksia tästä rantaelämän ja shoppailun aavikkoparatiisista. Suomalaisia asuu Emiraateissa noin 1500, joista suurin osa Dubaissa tai Abu Dhabissa.

Suomalaisten maahanmuutto alkoi luoda tarvetta myös Suomi-koulujen perustamiselle. Pääkaupunki Abu Dhabin Suomi-koulu perustettiin vuonna 2011, kun taas Dubain Suomi-koulu juhli vuoden 2019 lokakuussa jo kahdettakymmenettä syntymäpäiväänsä. Kumpikin koulu kokoaa oppilaansa suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin pariin kerran viikossa. Lisäksi Dubaissa perustettiin vuonna 2012 suomalainen yhdistys Finnish Programme at DIA, joka järjestää äidinkielistä opetusta Dubai International Academyn (DIA:n) koulussa kolme tuntia viikossa. Vierailin sekä äidinkielen opetusohjelman luokassa että Dubain Suomi-koulussa ennen joululoman alkamista. 

Suomen itsenäisyyspäivää juhlistettiin Norjalaisessa merimieskirkossa Dubaissa.

Norjalainen merimieskirkko Oud Methassa Dubaissa on ulkoapäin kuin mikä tahansa pohjoismaalainen omakotitalo, joka kuitenkin tönöttää itselleen täysin vastakohtaisessa ympäristössä. Keltainen puutalo on kummallinen mutta varsin sympaattinen ilmestys moskeijoiden ja pilviä hipovien lasimöhkäleiden keskellä aavikon kuivassa lämmössä. Avaan oven joulutortuntuoksuiseen ja Suomen lipuilla koristeltuun aulaan, jossa suomalainen pappi kättelee toivottaen lämpimästi tervetulleeksi. Arviolta kolmekymmentä dubainsuomalaista on kokoontunut juhlimaan heille toisen tärkeän maan kansallispäivää, nimittäin Suomen itsenäisyyspäivää. Joululaulujen yhteislaulannan yhteydessä saan tavata Dubain Suomi-koulun opettajia, jotka kutsuvat minut koulun lukukauden viimeiseen kokoontumiseen. Tällä kertaa ohjelmassa olisi pikkujoulut, joita vietetään kiertemällä jouluteemaisissa askartelu- ja leikkipajoissa. Juoden glögiä ja syöden pipareita tietysti. 

Dubain Suomi-koululla on neljä opetusryhmää ikäryhmittäin vauvoista varhaisteineihin. Yli 12-vuotiaiden ryhmää ei pienen osallistujamäärän vuoksi pystytty tänä lukuvuonna järjestämään. Pienempien ryhmässä (1-3-vuotiaat) vanhemmat osallistuvat lastensa kanssa laulaen, leikkien ja satuillen suomeksi. Leikki-ikäisten ja koululaisten ryhmissä otetaan pikkuhiljaa mukaan myös enemmän kulttuurisisältöä sekä suomen kielen oppimateriaalia. Opetus seuraa Suomi-kouluille vuonna 2015 julkaistua opetussuunnitelmasuositusta kontekstiin ja tarpeisiin mukautettuna. Ryhmiä vetävät vapaaehtoiset Suomi-kouluopettajat muutama avustaja seuranaan. Lisäksi vanhemmat osallistuvat toimintaan pyörittämällä Suomi-koulun kokoontumisissa kahvilaa ja auttamalla suomalaisten juhlien järjestämisessä. 

Jouluaiheisia askarteluja Dubain Suomi-koulussa.

Pyörin hyvän aikaa ympäriinsä Dubai International Academyn käytäviä. Ohitan saksan, hollannin ja tanskan kielten luokat ennen, kuin bongaan kaksi joulutonttua ovessa, jossa lukee Finnish. Bingo! Suomen opettaja Minna istuu opettajan pöydän takana pienessä tunnelmallisessa luokkahuoneessa. Pöydällä on kasa tuttuja suomenkielisiä opetusmateriaaleja, seiniä koristavat Suomi-aiheiset posterit ja taulun vieressä seisoo sinivalkoisia lippuja kantava muovikuusi.

Äidinkielen opetusohjelma tarjotaan DIA:ssa opiskeleville 3-19-vuotiaille suomalaisille. Oppilaat saavat suomen tunteja kolme tuntia viikossa keskellä tavallisia koulupäiviä. Vaikka opetus järjestetään DIA:n oppilaille ja kyseisen koulun tiloissa, toimintaa ylläpitää ja rahoittaa suomalainen yhdistys. Käytännön opetustyöstä vastaa suomen opettaja Minna, joka on hoitanut pestiä jo kahdeksan vuoden ajan. Hänellä on kokopäivätyö (30h/vk) DIA:n suomen luokassa. Yhteensä oppilaita on noin 30 vuodesta aina riippuen. Ryhmät ovat pieniä (1-7 oppilasta kerrallaan), mistä Minna kertookin nauttivansa erityisesti, sillä pienryhmäopetuksessa saa keskittyä oppijoiden yksilöllisiin tarpeisiin paremmin. Oppilaat ovat usein hyvin eritasoisia toisiinsa nähden aloittaessaan opetusohjelmassa. Osa aloittaa opiskelun jopa täysin ummikkona. Oppilaita kuitenkin tukee Minna-opettajan lämmin läsnäolo ja selkeä puhe, seinillä havainnollistavat suomenkieliset sanalaput, kartat ja kuvajulisteet, tabletilta löytyvät digimateriaalit sekä kanssaoppijat.

Minna kertoo yhden työn parhaista puolista olevan se, kun hän näkee oppilaan kehittyvän suomen kielessä niin hyvin, että tämä menestyy opinnoissaan myös Suomeen palatessaan. Se kertoo onnistuneesta oppimiskokemuksesta suomen kielen parissa. Äidinkielen opetusohjelman tärkein tavoite onkin ylläpitää ja kehittää suomenkielisten lasten kielitaitoa niin, että heillä olisi mahdollisimman hyvät valmiudet jatkaa opiskelua myöhemmin suomalaisessa koulutusjärjestelmässä. Tätä tavoitetta edistääkseen ohjelma seuraa Suomen opetussuunnitelmaa. Materiaalina hyödynnetään suomalaisia äidinkielen oppikirjoja sekä runsaasti nettimateriaalia. Eriytettynä materiaalina Minna käyttää usein myös suomi toisena kielenä – ja E-kirjoja, mutta pyrkii kuitenkin ohjelman nimen mukaiseen äidinkieliseen lähestymistapaan. Pienten ryhmäkokojen ansiosta yksilöllisiä oppimisprosesseja on helppo seurata ja arvioida. Toisinaan Minna saattaa osana arviointia myös testata opittua teettämällä tuttuja harjoituksia uudestaan.

Löydän paljon yhtäläisyyksiä Minnan kertomassa kuin mitä itse huomasin Ruotsissa opettaessani. Ulkosuomalaisten lasten yhteishenki ja motivaatio on jollain tapaa maagista ja mukaansatempaavaa. He kokevat suomen kielen ehkä hieman kaukaisena, mutta juuri siksi mielenkiintoisena tutkimuskohteena. Suomen kieli ja kulttuuri tekee heistä hyvällä tavalla erityisiä, mikä tuo heidät yhteen. Opettajan näkökulmasta oppilaiden tekemisen meininki on erinomainen lähtökohta. Jatkuvana työllistäjänä on kuitenkin sopivan opetusmateriaalin etsiminen. Minna kertookin Suomessa lomaillessaan olevansa tavallaan töissä, sillä hän hyödyntää matkoja oppimateriaalin hankkimiseen. Toinen haaste on työn itsenäisyys, sillä Minna on suomen kielen opetusohjelman ainoa opettaja. Toisaalta hän pystyy ainoana opettajana räätälöimään työstään juuri itselleen ja oppilailleen parhaiten sopivaa.

Emiraateista jäi loppujen lopuksi positiivisempi kuva kuin mitä ennalta kuvittelin. Alkuun en ollut juurikaan innostunut pilvenpiirtäjistä, shoppailusta tai rannoista, mutta Emiraateista voi tehdä paljon muutakin. Muun muassa upeita vaellusreittejä löytyy runsaasti. Ja onhan se sää hieman viehättävämpi kuin Suomen loskakeli talvella. Lisäksi erilaisia opettajantöitä on tarjolla kansainvälisissä kouluissa, ja uskon, että niihin kelpuutettaisiin myös ammattilainen, joka ei puhu englantia äidinkielenään, mutta kantaa taskussaan maisteritasoista suomalaista opettajankoulutusta. Palkat ovat verrattaen hyviä, tai vähintäänkin kohtalaisia, etenkin kuin verot ovat huomattavasti Suomen tasoa alemmat. Maa on yleisesti hyvin turvallinen ja varma vaihtoehto opeseikkailijalle, mutta tarjoaa kiinnostavia vaihtoehtoja kokeilla jotain uutta ja erilaista.

Äidinkielen opetusohjelma järjestetään Dubai International Academyssa.



Paluu pyhältä maalta – lesson learned

Opettajien välinen arabiankielinen keskustelu kiihtyy, eivätkä vapaaehtoistulkeiksi tulleet Bir Zeitin yliopiston opettajaopiskelijat meinaa pysyä perässä. En taaskaan ole varma, puhutaanko tässä vielä annetusta aiheesta, onko keskustelu luistanunt sivuraiteille vai onko kenties syttynyt riita. Kollegani rykäisee. Pian muutama opettaja alkaa spontaanisti kohottaa oikeaa kättään pitäen peukaloa, keskisormea ja pikkurilliä yhdessä nipussa, etusormea ja nimettömää ylhäällä. Opiskeluaikoina opittu hiljaisuuden kirahvi -käsimerkki muuttuu aavikkoilmastossa luontevasti silent cameliksi. Muut alkavat matkia elettä ja luokassa hiljenee.

Olen valtavan kiitollinen siitä, että sain mahdollisuuden lähteä työskentelemään länsirantalaisten opettajien kanssa. Työn parhainta antia olivat ehdottomasti sekä suomalaisten että paikallisten kollegoiden kanssa käydyt keskustelut niin työstä kuin kaikesta muustakin, positiivinen palaute koulutusten konkreettisista hyödyistä sekä uudet ystävyyssuhteet. Arvostan sitä, kuinka lämpimästi ja avoimin mielin meidät otettiin vastaan siitä huolimatta, että tulemme hyvin erilaisista kulttuureista ja koulutusjärjestelmistä. 

Vaikka palestiinalainen koulujärjestelmä on vielä matkalla perinteisestä opettajajohtoisesta kansakoulutyylistä kohti modernia oppimiskäsitystä, se muistuttaa suomalaista opettajaa sellaisista arvoista, jotka välillä modernisaation pikajunan kyydissä saattaa unohtua. Länsirannalla toimivat yhteistyökoulumme olivat isoja 500-700 oppilaan kouluja, mutta silti niissä pidettiin tärkeänä hyvää yhteishenkeä ja yhteisöön sitoutumista. Koulu on kuin perheiden ja opettajien yhteinen projekti, jota rakennetaan yhteiseksi hyväksi, ei vain omaksi eduksi. Erityisen tuen rajallisuus korostaa perheiden tuen merkitystä, minkä vuoksi monen oppilaan äiti osallistuu koulun toimintaan aktiivisesti. Äidit pyörittivät myös koulun pihalla kioskia, josta oppilaat saivat ostaa välipalaa kunnan tarjoaman koululounaan puuttuessa.

Toisekseen opin arvostamaan joustavuutta. Arabikulttuurissa aikataulu on paljon höllempi, toisaalta myös armollisempi käsite kuin Suomessa tai Ruotsissa. Asiat tapahtuvat ajallaan (jos ylipäätään), ja on paljon hyväksyttävämpää olla joskus myöhässä tai jättää tekemättä. Arabic timeen Länsirannalla vaikuttaa kulttuurin lisäksi poliittisen tilanteen jatkuva muuttuminen. Koskaan ei tiedä, mihin aikaan bussi kulkee, kuinka kauan checkpointin jono kestää tällä kertaa tai onko nettiyhteys poikki. On pakko sopeutua muutokseen ja toimia luovasti. Välillä kaipasin pohjoismaalaista tehokkuutta ja järjestelmällisyyttä. Silloin kuitenkin muistutin itselleni, ettei se Pohjolaakaan kaataisi, vaikka joskus jokin asia ei tapahtuisi heti ajallaan tai onnistuisi juuri niin kuin oli suunniteltu. “Mish mushkila, yalla!” Ei ongelmaa, nyt mennään!

Jerusalemin kaduilta bongattua.

Perus perjantai-iltapäivän hulina tutussa luokassa. Osalta pulppuaa innokas kysymystulva. Osa haluaa kertoa syksyn kuulumisia. Osa tietää, että olen tuonut mukanani klassiset laivakarkkituliaiset eikä malta odottaa niiden hetkeä. Yksi muistaa. Hän nostaa oikean kätensä hitaasti ylös painaen peukalon, keskisormen ja pikkurillin tiukasti yhteen ja kääntäen kättään niiden suuntaan, jotka vielä puhuvat. Kerron, että kirahvista tuli Lähi-Idässä kameli, mikä saa osakseen hyväksyviä nyökkäilyjä.

Opettajat ilman rajoja -vapaaehtoisjakson loputtua käväisin pikaisesti Suomessa ja Ruotsissa purkamassa ja pakkaamassa laukkuja. Vapaaehtoissopimukseen sisältyi kokemuksen vapaamuotoinen jakaminen omassa kotiyhteisössään, joten päätin viedä terveiseni edelliseen työpaikkaani Tukholman ruotsinsuomalaiseen kouluun sekä entisille kollegoilleni että oppilailleni. 

Kuulumisten vaihdon jälkeen vedin oppilaille pienen workshopin Israel-Palestiina-aiheesta. Aloitin jakamalla oppilaat neljään ryhmään, jotka kiertäisivät 40 minuutin ajan läpi neljä eri työpistettä. Jokaisella pisteellä oli lyhyt informatiivinen pohjustusteksti liittyen Israel-Palestiina-asetelmaan sekä pohdintatehtävä, jossa haettiin erilaisia konkreettisia ehdotuksia kahden kansan yhteistyölle. Pistettä vaihdettiin myötäpäivään noin seitsemän minuutin välein. Lopuksi ryhmät saivat esitellä valitsemansa työpisteen tehtävästä kasatun tuotoksensa.

Työpisteiden pohdintatehtävät: (pohjustustekstit on jätetty pois ja tehtävien muotoilua hieman täydennetty)

  1. Keksikää erilaisia aktiviteetteja, joihin sekä juutalaiset, kristityt että musliminuoret voisivat osallistua yhdessä uskontokunnasta riippumatta.
  2. Luokaa perinteisistä juutalaisista ja palestiinalaisista ruuista uusi fuusiomenu, jonka voisitte tarjoilla saman pöydän ääressä istuville israelilaisille ja palestiinalaisille.
  3. Keksikää erilaisia aktiviteetteja, joissa hepreankielisillä ja arabiaa puhuvilla nuorilla olisi mahdollisuus tutustua toisiinsa, kommunikoida keskenään ilman yhteistä kieltä tai jopa oppia toistensa kieltä.
  4. Mitä vinkkejä antaisitte israelilaisille ja palestiinalaisille nuorille faktojen selvittämiseen ja oman mielipiteen muodostamiseen alueen erilaisten mediakanavien uutisia seuratessa?

Neljäs työpaja oli aiheeltaan hieman muita haastavampi, sillä kuten oppilaiden kanssa totesimme, epäilemme Pohjoismaissa hyvin harvoin päämedioiden julkaisujen todenperäisyyttä, saati sitten, että lähtisimme tarkistamaan uutisten esittämiä faktoja. Kuitenkin yksi ryhmistä esitti ehdotuksenaan, että someen perustettaisiin israelilaisille ja palestiinalaisille nuorille yhteisiä keskusteluryhmiä, joissa eri puolten medioiden julkaisuja voisi jakaa ja antaa tilaa kriittiselle keskustelulle. Oppilaat miettivät kuitenkin sitä, miten hyvin erilaisia tarinoita lukevat ihmiset sitten keskustelisivat keskenään, pysyisikö keskustelu neutraalina vai olisiko siitä jopa haittaa. 

Lisäksi oppilaat keksivät oivaltavia tapoja tuoda sekä eri kieliä puhuvia että eri uskontokuntia edustavia nuoria yhteen. Kielenoppimiseen ehdotettiin erilaisia leirejä ja kerhoja, joissa leikittäisiin ja samalla opittaisi toista kieltä. Tämä taisi ollakin kaksikielisille oppilaille lähtökohtaisesti melko helppo tehtävä… Lisäksi yksi ryhmistä esitteli kiinnostavan yhdistelmäuskonnon alueen kolmesta uskonnosta. Jokaisen uskontokunnan edustajat valitsisivat viisi itselleen tärkeintä arvoa, joista muodostettaisi uusi uskonto alueelle. Ryhmä nimesi uskonnon “Krisjuulamiksi”.

Yksi suosituista alkuruuista entisten oppilaitteni tekemissä fuusiomenuissa oli myös erään länsirantalaisen opettajan kotona maistettu fattoush-salaatti, jossa on mm. pitasipsejä, minttua ja persilijaa.

Jäin vielä pohtimaan, miten kansojen välisiä konflikteja voisi meillä Pohjoismaissa käsitellä osana peruskoulutusta. Vai tulisiko käsitellä ylipäätään? Esimerkiksi Israel-Palestiina-kysymyksestä ei puhuta juuri lainkaan peruskoulun oppimateriaaleissa, minkä vuoksi olikin mielestäni yllättävää, että siitä kuitenkin kysyttiin tämän syksyn historian ylioppilaskirjoituksissa. Entä minkälaista globaalikasvatusta meidän tulisi tulevaisuuden sukupolville tarjota evääksi kohti rauhanomaisempaa maailmaa? Miten toisaalta konfliktialueilla tulisi opettaa lapsille suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden kohtaamista, kun ympäristö ei anna kovinkaan positiivista esimerkkiä? Ehkä pyhällä maalla viettämäni aika lopulta jättikin minulle enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, mutta samalla se pisti tarkastelemaan uudestaan omia ennakkoluuloja ja häivyttämään mustavalkoisuutta maailmankuvasta.



Historian ylioppilaskirjoitusten kysymykset syksyllä 2019: http://yle.fi/plus/abitreenit/2019/syksy/HI-fi/index.html


Opettajilta opettajille

Elämä Ramallahissa alkoi pikkuhiljaa ensimmäisten viikkojen laaja-alaisen hämmennyksen jälkeen saada jonkinlaista muotoa. Lähisupermarketista löytyi tuttuja tuotteita, kuten kauramaitoa, mysliä ja moniviljaleipää, mutta hinnat tuontituotteille liitelivät niin korkealla pilvissä, että siirryimme pian kuluttamaan paikallista hummusta, labanehia ja säilöttyjä suolakurkkuja. Osallistuimme paikallisen kuntopiirin hikijumppaan, kävimme paikallisilla indiemusiikin festareilla ja opimme liikkumaan omatoimisesti jaetuilla serviisi-takseilla Länsirannan muihin kaupunkeihin ja Jerusalemiin. Totuttu tiedonhankinta Googlen avulla osoittautui aivan turhaksi. Asioita selvitettiin kysymällä joltain, joka kysyi joltain, joka kysyin joltain, joka tiesi. Perille taas pääsi parhaiten siten, että meni kadun varteen huutamaan halutun määränpään nimeä. 

Projektityömme kouluilla käynnistyi tarvekartoituksella, oppituntien observoinnilla, sekä opettajien ja rehtoreiden haastattelulla. Harrastimme lisäksi tuttua opehuonehengailua: teimme tuttavuutta paikallisten kollegoiden kanssa, joimme arabialaista kahvia (paljon) sekä vaihdoimme ajatuksia koulutuksesta, opettajan työstä ja roolista. Havaintojen ja haastatteluiden pohjalta aloimme suunnitella tulevia täydennyskoulutuksia ja räätälöidä ideoitamme kontekstiin sopiviksi. 

Vaikka yleinen ennakkoluulo paikallisilla opettajilla tuntui olevan se, että meillä Pohjoismaissa oli koulutusasioissa kaikki mallillaan eikä opettajilla lainkaan valittamisen varaa, listasivat he pääosin samoja haasteita, jotka olin havainnut myös Suomessa ja Ruotsissa. Turhalta tuntuvat paperityöt kuormittivat. Opettajilta saatettiin pyytää jopa yksittäisiä tuntisuunnitelmia paperille kirjattuna. Puutteelliset resurssit ja suuret luokkakoot koettiin esteeksi oppilaiden yksilöllisten tarpeiden huomioimisessa. Inkluusion toteutumista ei tuettu koulutuksella saati työvoimalla. Huono palkka. Kiire. Opettajan työtä ei arvosteta. Digitalisaatio. Vanhemmat eivät tue. Arviointi. Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Kuulostaa aika tutulta, eikö?

Havaitsin myös paikallisten opettajien kokemista haasteista samankaltaisia seurauksia kuin Pohjolassa. Kun opettaja väsyy, häneltä loppuu energia etsiä uusia ideoita sekä keinoja uudistaa opetusmetodejaan. On helpompi turvautua tuttuun totuttuun kaavaan, yleensä ennemminkin opettajajohtoiseen kaavaan kuin oppilaslähtöiseen tapaan. En ihmettele tätä yhtään, sillä onhan ihan järkeen käyvää, että oman jaksamisen vähentyessä on vaikeampi ajatella asioita toisten ihmisten näkökulmasta. Tiimimme päätyi siihen johtopäätökseen, että oppilaiden kouluviihtyvyyden taustalla yksi tärkeimpiä tekijöitä on juurikin opettajien hyvinvointi. 

Classroomscreen tehokäytössä myös opettajia kouluttaessa. Sen avulla voi hyvin havainnollistaa ajankäyttöä sekä nostaa esiin koulutuksen tavoitteen ja ydinajatukset.

Käytännön haasteiden taustalla on yleensä dokumentteihin kirjattuja sanoja, joilla on alun perin ollut hyvät tarkoitusperät. Palestiinalaishallinnon (PA) opetusministeriön (MoEHE) kehittämissuunnitelmassa tavoitteena ovat muun muassa inkluusio, oppijalähtöisyys opetusmetodeissa, kriittinen ajattelu sekä tietojen ja taitojen soveltaminen. Jotta näihin tavoitteisiin päästäisiin, tarvittaisiin kuitenkin ohjeistusta konkreettisista toimista, joihin koulutusjärjestelmän eri tahojen tulisi ryhtyä. Inkluusio on jäänyt integraation tasolle eli erityiset tarpeet on vasta tuotu fyysisesti samaan tilaan tarjoamatta kenellekään tukea. Erityisopettajian koulutus on vain nimellinen eikä virallista tukimallia tai -portaikkoa ole. Ministeriön koulutarkastajien rooli jakoi mielipiteitä: ministeriön näki tarkastajat opettajan työn tukena, kun taas opettajat kokivat tarkastukset arvioinniksi siitä, onko oppikirja varmasti täytetty. Oppikirjajohtoisuus ei juurikaan anna tilaa oppijalähtöisyydelle, soveltamiselle tai kriittiselle ajattelulle vaan rajoittaa opettajien vapautta painottaa tarpeellisiksi koettuja sisältöjä. Kunnianhimoinen opettaja, joka pyrkii täyttämään kaikki vaatimukset, kohtaa nopeasti arjen armottomat aikarajat. Lisäksi monella opettajalla oli pienen palkan vuoksi toinen työ iltapäivisin tai viikonloppuisin. Ei siis ihme, jos tilanteesta turhautuu, heittäytyy neuvottomaksi ja yrittää vain keskittyä päivästä toiseen selviytymiseen.

Entä mitä Suomesta tuleva, täysin ulkopuolinen vierailija voi tähän sanoa? Vaikka tunnistin ongelmat, en ymmärtänyt niiden kontekstia. Olisi ollut kornia väittää ymmärtävänsä. Palestiinalainen koulutus on kovan paineen alla. Menestystä haetaan isoin harppauksin, jolloin tavoitteiden ja toteutuksen välinen kuilu kasvaa. Kiire kiihtyy samalla, kun olennaisin fokus hämärtyy. Lopulta kuunteleminen, tukena oleminen sekä tilan tarjoaminen keskustelulle olivat koulutustuokioiden parasta antia. Olosuhteista huolimatta keskusteluissa nousivat esiin samankaltaisten haasteiden lisäksi samat motivoivat tekijät ja syyt alun perin ryhtyä opettajaksi. Voimaa saatiin oppilaiden kohtaamisesta, oppimisen ilosta, oivalluksista ja tärkeäksi koetusta opettajan roolista yhteiskunnan rakentajana.

Vaikka arki oli lähtenyt rullaamaan uusilla omaksutuilla tavoilla, edelleen päässä pyöri tuhat ja yksi kysymystä konfliktiin johtaneista tapahtumista. Aivot eivät meinanneet taipua esimerkiksi checkpointtien käytänteiden, kukkuloiden huipuilla häämöttävien siirtokuntien, talojen ja oliivipuiden alas repimisen tai sotilaiden läsnäolon käsittelemiseen. Näin epänormaaleissa olosuhteissa, ei voi muuta kuin sanoa, että siinä vasta rautaisia opekollegoita, jotka jaksavat työssään antaa maailman ymmärtämiseen työkaluja ja rakentaa toivoa.

VIA Character -kortit toimivat samaan tapaan kuin Vahvuusvaris-kortit positiivisen pedagogiikan työvälineinä ja omien vahvuuksien tunnistamisessa. Tärkeä harjoitus myös opettajille!


Palestiinalaishallinnon opetusministeriön strateginen suunnitelma koulutuksen kehittämiseksi: http://www.lacs.ps/documentsShow.aspx?ATT_ID=34117.%20.


Ensimmäiset askeleet Länsirannan kouluarkeen

Sadat oppilaat kiiruhtavat koulun pihalle kellon ollessa jo 7.35. He järjestäytyvät luokka-asteittain pitkiin jonoihin valmiina yhteiseen aamunavaukseen. Kun jonot ovat koossa ja kurissa, aloitetaan armeijahenkisellä jumppatuokiolla, jossa venytellään käsiä megafoniin kailottavan opetttajan johdolla: ylös, eteen, sivuille, alas. Palestiinan lippu nostetaan salkoon partiolaisten voimin ja kansallislaulu kajahtaa tarmokkaana soimaan kaijuttimista merkkinä yhteislaululle.

Sain reissuvuoteni alkajaisiksi kunnian lähteä Opettajat ilman rajoja (OIR) -verkoston kautta  Kirkon Ulkomaanavun (KUA) järjestämälle vapaaehtoisjaksolle Länsirannalle, Israelin miehittämälle palestiinalaisalueelle. Aloitin hakuprosessin jo vuosi sitten täyttäessäni vihdoin OIR:n yleiset vaatimukset iän, koulutuksen ja työkokemuksen suhteen. Hyväksyntä hakemukselleni Education advisorin rooliin (tähän asti muuten hienoin saamani titteli) tuli iloisena yllätyksenä. Tämä oli mahdollisuus, jonka luulin avautuvan vasta vuosia pitkän työuran jälkeen. Ei siis muuta kuin haaste reippaana vastaan ja lähtövalmistelut käyntiin!

Kohdemaan varmistuessa lopullisesti huhtikuussa aloitin tutustumisen Israelin ja Palestiinan historiaan, politiikkaan sekä konfliktitilanteeseen. Lisäksi yritin töiden ohessa harjoitella itsenäisesti arabian kielen alkeita kuitenkaan pääsemättä siinä kovinkaan pitkälle. Niin erilaisessa maailmassa oli jo kyllikseen uutta opittavaa ja omaksuttavaa ennen lähtöä, etteivät uudet aakkoset jääneet millään mieleen. OIR:n lähtökoulus, KUA:n syvempi maakohtainen perehdytys sekä alueella aiemmin olleet vapaaehtoiset tarjosivat runsaasti materiaalia kontekstin tutkimiseen.

Oppilaat kerääntyvät omiin kotiluokkiinsa, joissa saattaa olla samanaikaisesti jopa 45 lasta yhtä aikuista kohden. Tunnelma on pienessä luokkahuoneessa tiivis, mutta ulkomaalaiselle vierailijallekin löytyy paikka takarivin pulpettien välistä. Luokassa meneillään ollut innokas vilske ja hulina loppuu opettajan saapuessa huoneeseen. Oppilaat haluavat eloisasta uteliaisuudestaan huolimatta näyttää parastaan vierailijalle ja alkavat viittailla ja hihkua “miss, miss” vastatakseen opettajan esittämiin kysymyksiin. Opettaja saa paljon innostuneita vapaaehtoisia kysyessään, kuka haluaa kirjoittaa englanninkielisiä sanoja taululle. 

OIR-hankkeen vapaaehtoiset vaikuttavat Israelin miehittämällä palestiinalaisalueella pääosin Ramallahissa palestiinalaishallinnon alaisissa julkisissa kouluissa. Hanke on mukana toimeenpanemassa paikallisen opetusministeriön uusimpaa koulutuksen kehittämissuunnitelmaa, joka pyrkii vastaamaan 2000-luvun koulutuksellisiin tarpeisiin miehitystilanteen alla. Tänä syksynä mukaan otettiin kaksi uutta koulua: poikakoulu luokille 1-9 ja yhteiskoulu, jossa luokka-asteet 1-4 olivat sekä tytöille että pojille ja 5-9 pelkästään tytöille. 

Tehtävänämme oli suunnitella ja toteuttaa täydennyskoulutuksia koulujen opettajille esiin nousevista tarpeista. Yleisesti OIR:n tavoitteena on kohteissaan lisätä opetuksen oppijakeskeisyyttä, inklusiivisuutta sekä laaja-alaista osaamista teacher to teacher -periaatteella. Näiden lisäksi jaksollamme keskeisiksi teemoiksi nousivat havaintojen ja haastatteluiden perusteella opettajan työhyvinvointi sekä positiivinen psykologia.

Koulupäivä hurjastellaan läpi melkoisella vauhdilla. 40 minuutin oppitunteja seuraavat 5 minuutin siirtymät, jotka oppilaat viettävät samassa luokkatilassa pitäen lyhyen mölinäbreikin, ennen kuin seuraavan tunnin opettaja astuu ovesta sisään. Päivän puolivälissä on puolen tunnin lounasvälitunti, jolloin oppilaat ehtivät ulos ja voivat käydä ostamassa pientä purtavaa koulun pihalla olevasta kioskista. Tässä kohdassa tulemme luokista ryntäävien tyttöjen saartamaksi. “How are you? What’s your name? Where are you from? Do you like K-pop?”

Olin alkuun hämmentynyt kaikesta. Luettuani koko kesän masentavista konfliktiin ajaneista käänteistä, koston kierteestä ja vainoamisesta en osannut kuvitella, miltä todellinen arki Ramallahissa näyttäisi. Koulupihan nuorten meininki on kuitenkin samanlaista kuin missä tahansa muuallakin: seurataan kansainvälisiä trendejä, vaikutetaan somessa, ihaillaan julkkiksia ja haaveillaan menestyksekkäästä urasta. Oppilaat osallistuvat päällisin puolin aktiivisesti oppitunneilla ja moni on aidosti motivoitunut oppimaan uutta. He näyttävät viihtyvän koulussa ja kehuvat hyvää yhteishenkeä.

Pintaa syvempi tarkastelu oli paikallaan kokonaistilanteen vaikutusten hahmottamiseksi. Pintaa sai kuitenkin raaputtaa kerros kerrokselta, ennen kuin asian ytimeen pääsi ulkopuolisena vierailijana käsiksi. Pohdin, mikä antaa voimaa miehitetyn palestiinalaisalueen nuorille ja heidän opettajilleen. Miten vuosikymmeniä kestänyt miehitystilanne ja jatkuva epävarmuus naapurin toimista vaikuttaa koulutukseen? Mikä merkitys sillä on opettajan rooliin yhteiskunnassa?

Ramallah, Länsiranta

Kohti uusia näkökulmia

Aurinko paahtaa ja turistit kuhisevat ympärilläni, kun kävelen vanhankaupungin kapeiden basaarikujien läpi lokakuisessa Jerusalemissa. Olen vasta reissuni alussa, mutta jo ensimmäinen kohde tempaisi niin voimakkaasti mukaansa historian syviin pyörteisiin, että seuraavaa lentoa oli pakko siirtää. Nyt viisumiajan lähentyessä loppuaan ihmettelen, miten vähän oikeastaan tiesinkään tästä alueesta ja sen tilanteesta, näistä kulttuureista, uskonnoista ja ihmisistä. Matkustaminen todistaa hyvin sen, ettei tunnollisinkaan oppikirjasta pänttääjä tavoita tasoa, johon vasta oman kokemuksen ja tunteiden kautta voi päästä sukeltamaan.

Matkani aikana haluan erityisesti sukeltaa syvemmälle työmahdollisuuksiin, joita minulla suomalaisena opettajana voisi ulkomailla olla. Koin opiskeluaikana, että erilaisista mahdollisuuksista tutustua muihin koulutusjärjestelmiin ja hankkia kansainvälistä työkokemusta koulutussektorilta oli haastavaa löytää tietoa. On erikoista, ettei opettajaopiskelijoille muihin tiedekuntiin verrattuna juurikaan järjestetä tilaisuuksia kartoittaa kansainvälisiä uramahdollisuuksia, vaikka esimerkiksi suomalaista koulutusvientiä on yritetty saada suurempaan nosteeseen. Kannustaminen kansainväliseen koulutusyhteistyöhön sekä perehdyttäminen erilaisiin koulutussektorin toimijoihin jo opiskeluaikana lisäisi varmasti kiinnostusta monipuolisen uran ja laaja-alaisen osaamisen kehittämiseen. Omalla kohdallani kokemukset Unkarissa ja Ruotsissa eivät pelkästään antaneet minulle mahdollisuutta tutustua muiden kulttuurien koulutusjärjestelmiin ja oppimiskäsityksiin vaan myös avasivat uuden näkökulman tarkastella suomalaista koulutusjärjestelmää ja sen kehittämistä.

Tiedon lisäksi tarvitaan joustavuutta tarttua mahdollisuuteen. Maailmalle lähtemisen aikatauluttaminen opintojen puitteissa oli opettajankoulutuksessa yllättävän hankalaa. Harvoin järjestettävät ja paljon läsnäoloa vaativat kasvatustieteen ja monialaisten kurssit sitovat opeopiskelijat paikoilleen, jolloin monelle avautuu tilaisuus kansainväliselle harjoittelulle vasta maisterivaiheessa. Puolen vuoden Erasmus-vaihto saattaa viivästyttää opintoja jopa vuodella, jos vaihdossa suoritettuja kursseja ei voi suoraan lukea hyväksi tutkintoon vaan ne paisuttavat opintosuunnitelmaa ylimääräisinä opintopisteinä. Työelämässä joustavuuden esteenä taas saattaa olla viran sitovuus. Toistaiseksi näin pätkätyöläisenä mietin, tulisiko myöhemmin valita joko erilaiset työtehtävät ja reissailu vai virka. Vai voisiko niitä jotenkin yhdistää?

Ajatus välivuodesta jo heti ensimmäisen työpaikan jälkeen jännitti ja jännittää edelleen, sillä se aiheuttaa fomoa – pelkoa kaikesta siitä, mistä luulee jäävänsä paitsi. Putoanko täysin kärryiltä siitä, mistä (etenkin Suomen) työmarkkinoilla puhutaan ja minkälaista osaamista haetaan? Entä miten esimiestasolla suhtaudutaan aukkoon cv:ssä, jos syynä on ollut “vain reppureissailu”? En ole vielä keksinyt parempaa vastausta kuin että pohdin näitä sitten jälkikäteen.

Juuri nyt keskityn kartoittamaan uusia mahdollisuuksia: mitä oikeastaan suomalaisella opettajankoulutuksella voisi tehdä Suomen ulkopuolella. Yksi tapa pitää kiinni siteestä suomalaiseen koulumaailmaan on reflektoida kokemaani muualla suhteessa Suomen kontekstiin, joten yritän kuljettaa tätä mukanani matkan punaisena lankana. Katsotaan miten käy! 

Ensimmäinen pysäkki: Lähi-Itä.

Reppureissailun vai reppustressailun ensimmäinen pysäkki