Kävellessämme Sydneyn arvoalueen rantaa pitkin suomalaisen ystäväni kanssa meidät yllätti vastaan kävelevän naisen taputus olalle ja innokas huudahdus: “Jee! Hyvä Suomi!” Se olisi sitten taas Suomi mainittu, siis torille!
Uuden vuosikymmenen alku oli melkoisen jännittävä ja ristiriitaisia tunteita herättävä aika saapua Australiaan. Olin suunnitellut tätä matkaa jo useita vuosia, ja kun vihdoin pääsin perille, täällä metsäpalojen liekit nielivät kauan haaveilemiani kansallispuistoja toinen toisensa perään. Niin paljon kuin olen aina pitänytkin täkäläisestä laid back -asenteesta ja leppoisasta vitsailusta, alkoi ne paikoin vavahdella silmissäni hällä väliä- ja ihan sama -asenteiden puolelle. Huomasin suomalaisten arvojeni paljastuvan etenkin kyvyttömyydessäni vitsailla metsien kohtalosta.
Haaveenani oli matkustaa mahdollisimman kauas Suomesta; nähdä, mikä lopulta on erilaista, ja kokea, miten suomalaisuus elää ja millaisena se ilmenee toisella puolen maailmaa. Kävin myös Uudessa-Seelannissa, mutta koska siellä ei ainakaan vielä näytä olleen tarvetta Suomi-koulun perustamiselle, keskityn nyt kertomaan Melbournen ja Sydneyn kouluista, joissa vierailin helmikuun alussa. Suomi-kouluja (SK) on perustettu lisäksi Perthiin länsirannikolle, Brisbanen alueelle itärannikolle sekä pääkaupunkiin Canberraan. Australian Suomi-koulut järjestävät opettajilleen keväisin yhteiset koulutuspäivät, joissa opitaan uutta kielen ja kulttuurin opettamisesta, verkostoidutaan sekä jaetaan ideoita ja materiaaleja.
Melbournen Suomi-koululla on kaksi yksikköä: yksi Meltonessa ja toinen Altonassa. Käytännössä niillä on yhteinen opetussuunnitelma, yhteisiä retkiä sekä mahdollisuus jakaa opettajiaan. Samalla periaatteella toimivat myös Sydneyn Suomi-koulun kolme yksikköä Randwickissa, Manly Valessa sekä Concord Westissä. Kaikki koulut kokoavat oppilaansa kerran viikossa 1-2 tunnin ajaksi. Ikäryhmiä on suurimmassa osassa kouluja kolme (alle kouluikäiset, esikoulusta 2./3. luokkaan asti sekä “teinit”), ja oppilasmäärä ryhmää kohden vaihtelee 5-10 välillä.
Australian Suomi-koulujen omat opsit pohjautvat Suomi-kouluille vuonna 2015 julkaistuun yhteiseen opetussuunnitelmasuositukseen, jossa on määritelty toiminnalle yleinen kohteesta riippumaton tavoite: edistää ja kehittää oppilaiden suomen kielen taitoa sekä suomalaisen kulttuurin tuntemusta. Suomi-kouluja ympäri maailmaa kehoitetaan kuitenkin muokkaamaan opetussuunnitelmansa omien paikallisten tarpeidensa ja prioriteettiensa mukaan. Yhdistävänä tekijänä voidaan kuitenkin pitää laajaa suomalaista arvopohjaa, joka nostaa esiin etenkin monimuotoisen idenditeetin tukemisen, tasa-arvon ja yhteisöllisyyden.
Verrattuna esimerkiksi Budapestiin ja Dubaihin sekä Melbournen että Sydneyn Suomi-kouluissa korostui mielestäni kulttuurikasvatus. Tapaamisissa puhuttiin suomalaisen ja australialaisen kulttuurin eroista: millainen oli joulu Suomessa, entä millainen Australiassa, mikä ero on suomalaisella ystävänpäivällä ja Valentine’s daylla. Toisaalta pohdittiin myös kahta kulttuuria yhdistäviä tekijöitä ja hyödynnettiin joustavaa kaksikielisyyttä sujuvan viestinnän edistämiseksi. Toki myös kieltä treenattiin esimerkiksi erilaisten kirjoitustehtävien ja toiminnallisten harjoitusten avulla sekä etsittiin suomenkielisiä vastineita spontaanisti englanniksi tulleille ilmauksille. Suomalaista kulttuuria ja kieltä lähestyttiin tutkivalla otteella käyden sen kanssa vuoropuhelua australialaisesta näkökulmasta.
Kulttuuritietouden ja kotimaisten arvojen korostuminen jopa kielen oppimista tärkeämmäksi on mielestäni erittäin luonnollista ja perusteltua näin kaukana Suomesta. Melbournen ja Sydneyn Suomi-koulut voisivat kilpailla “Suomi-koulu kauimpana Suomesta” -tittelistä, riippuen nimittäin siitä, mistä kohtaa Suomen karttaa välimatkaa katsoo. Pohdin suomalaisten perheiden taustoja ja syitä olla Australiassa. Ehkä kulttuuri koetaan ensisijaiseksi myös siksi, että useammat perheet täällä ovat tulleet jäädäkseen, toisin kuin esimerkiksi Emiraateissa, joissa monen vanhemmat olivat jonkinlaisella väliaikaisella työkeikalla. Kielen oppimisen tärkeys korostuu etenkin niissä tapauksissa, joissa lähitulevaisuuden tavoitteena on palata Suomeen ja jatkaa koulunkäyntiä suomeksi. Vaikka kaksi länsimaata jakavatkin paljon samankaltaisia kulttuurisia piirteitä ja arvoja, Suomen maantieteellinen sijanti, koko ja asema saattavat kuitenkin tarjota suomalaisille lapsille Australiassa erilaisen näkökulman tarkastella esimerkiksi pienempien kansanryhmien asemaa, monikulttuurisuutta sekä luontoon liittyviä arvoja.
Sydneyn Randwickin ohjelma lukukauden ensimmäisessä tapaamisessa oli rakennettu “minä”-teeman ympärille. Ensin tutustuttiin erilaisten leikkien avulla, kerrottiin kuulumisia kesälomilta ja ulkoiltiin. Sitten harjoiteltiin kirjoittamista kertoen itsestään ja lempiasioista. Lopuksi kerrattiin ruumiinosia Twisterin avulla, harjoiteltiin kuvailua Muumi-muistipelissä sekä laulettiin tulevan ystävänpäivän kunniaksi “Minun ystäväni on kuin villasukka”.
Jäin vielä pohtimaan paria seikkaa Suomi-koulujen opetussuunnitelmasuosituksen tavoitteissa ja niihin pohjautuvissa erilaisissa tavoissa järjestää opetus eri puolilla maailmaa. Suurilta kuulostavista tavoitteista huolimatta, opettajat kuvailivat Australian Suomi-koulutoimintaa yhtenä harrastuksena muiden joukossa. Terminä Suomi-koulu saattaa siis hämätä, sillä kyseessä on enemmänkin kerho, johon lapset kokoontuvat. Viikonloppuisin järjestettävissä Suomi-kouluissa, esimerkiksi Budapestissa, olen yleisesti huomannut vanhempien olevan aktiivisemmin mukana toiminnassa. Vastaavia ruotsalaisia kieli- ja kulttuurikerhoja kutsutaan englanniksi Community Schooleiksi, mikä myös osaltaan korostaisi Suomi-koulujenkin tavoitetta edistää kulttuurin tuntemusta ja suomalaisten verkostoitumista.
Toinen seikka liittyen tavoitteiden toteuttamisen korvaamiseen ammattilaisille. Suomi-koulujen käytännöt maksaa opettajilleen korvaus opetustyöstä vaihtelee yllättävän paljon, vaikka käytännössä työnkuva on sama ja määritelty Suomen valtion toimesta. Osa toimii pelkästään vapaaehtoisvoimin, jolloin lukukausimaksu saatetaan käyttää materiaaleihin ja retkiin. Osassa kouluista maksetaan opettajille kulukorvaus, minkä suuruus taas riippuu paikallisesta hintatasosta. Kolmas vaihtoehto, joka on käytössä ainakin Sydneyn Suomi-kouluissa, on maksaa muuta paikallista iltapäiväkerhotoimintaa mukaileva palkka. Tämä on mahdollista Sydneyn kaupungin Suomi-kouluille myöntämän rahallisen tuen ansiosta. Toki hinta- ja palkkatasot vaihtelevat suuresti eri kohteiden välillä, mutta ehkä toiminnan tarkoituksen määrittelemiseksi ja vakauttamiseksi jonkinlainen yleinen käytänö olisi paikallaan myös työpanoksesta annettavan korvauksen suhteen. Monella SK-opettajalla saattaa nimittäin olla jopa opettajanopinnot taustalla, mikä antaa pätevyyden työhön ja valmiuden tarjota laadukasta SK-opsin arvojen mukaista opetusta.
Oli tapa järjestää Suomi-koulutoimintaa ja maksaa siitä korvaus minkälainen tahansa, on ollut ihana huomata, miten positiivinen ja innostunut asenne SK-oppilailla on eri puolilla maailmaa suomen kieltä ja kulttuuria kohtaan. Voisi siis sanoa, että koko SK-opsin tärkein tavoite toteutuu mallikkaasti!
EduExploring 