Aurinko paahtaa ja turistit kuhisevat ympärilläni, kun kävelen vanhankaupungin kapeiden basaarikujien läpi lokakuisessa Jerusalemissa. Olen vasta reissuni alussa, mutta jo ensimmäinen kohde tempaisi niin voimakkaasti mukaansa historian syviin pyörteisiin, että seuraavaa lentoa oli pakko siirtää. Nyt viisumiajan lähentyessä loppuaan ihmettelen, miten vähän oikeastaan tiesinkään tästä alueesta ja sen tilanteesta, näistä kulttuureista, uskonnoista ja ihmisistä. Matkustaminen todistaa hyvin sen, ettei tunnollisinkaan oppikirjasta pänttääjä tavoita tasoa, johon vasta oman kokemuksen ja tunteiden kautta voi päästä sukeltamaan.
Matkani aikana haluan erityisesti sukeltaa syvemmälle työmahdollisuuksiin, joita minulla suomalaisena opettajana voisi ulkomailla olla. Koin opiskeluaikana, että erilaisista mahdollisuuksista tutustua muihin koulutusjärjestelmiin ja hankkia kansainvälistä työkokemusta koulutussektorilta oli haastavaa löytää tietoa. On erikoista, ettei opettajaopiskelijoille muihin tiedekuntiin verrattuna juurikaan järjestetä tilaisuuksia kartoittaa kansainvälisiä uramahdollisuuksia, vaikka esimerkiksi suomalaista koulutusvientiä on yritetty saada suurempaan nosteeseen. Kannustaminen kansainväliseen koulutusyhteistyöhön sekä perehdyttäminen erilaisiin koulutussektorin toimijoihin jo opiskeluaikana lisäisi varmasti kiinnostusta monipuolisen uran ja laaja-alaisen osaamisen kehittämiseen. Omalla kohdallani kokemukset Unkarissa ja Ruotsissa eivät pelkästään antaneet minulle mahdollisuutta tutustua muiden kulttuurien koulutusjärjestelmiin ja oppimiskäsityksiin vaan myös avasivat uuden näkökulman tarkastella suomalaista koulutusjärjestelmää ja sen kehittämistä.
Tiedon lisäksi tarvitaan joustavuutta tarttua mahdollisuuteen. Maailmalle lähtemisen aikatauluttaminen opintojen puitteissa oli opettajankoulutuksessa yllättävän hankalaa. Harvoin järjestettävät ja paljon läsnäoloa vaativat kasvatustieteen ja monialaisten kurssit sitovat opeopiskelijat paikoilleen, jolloin monelle avautuu tilaisuus kansainväliselle harjoittelulle vasta maisterivaiheessa. Puolen vuoden Erasmus-vaihto saattaa viivästyttää opintoja jopa vuodella, jos vaihdossa suoritettuja kursseja ei voi suoraan lukea hyväksi tutkintoon vaan ne paisuttavat opintosuunnitelmaa ylimääräisinä opintopisteinä. Työelämässä joustavuuden esteenä taas saattaa olla viran sitovuus. Toistaiseksi näin pätkätyöläisenä mietin, tulisiko myöhemmin valita joko erilaiset työtehtävät ja reissailu vai virka. Vai voisiko niitä jotenkin yhdistää?
Ajatus välivuodesta jo heti ensimmäisen työpaikan jälkeen jännitti ja jännittää edelleen, sillä se aiheuttaa fomoa – pelkoa kaikesta siitä, mistä luulee jäävänsä paitsi. Putoanko täysin kärryiltä siitä, mistä (etenkin Suomen) työmarkkinoilla puhutaan ja minkälaista osaamista haetaan? Entä miten esimiestasolla suhtaudutaan aukkoon cv:ssä, jos syynä on ollut “vain reppureissailu”? En ole vielä keksinyt parempaa vastausta kuin että pohdin näitä sitten jälkikäteen.
Juuri nyt keskityn kartoittamaan uusia mahdollisuuksia: mitä oikeastaan suomalaisella opettajankoulutuksella voisi tehdä Suomen ulkopuolella. Yksi tapa pitää kiinni siteestä suomalaiseen koulumaailmaan on reflektoida kokemaani muualla suhteessa Suomen kontekstiin, joten yritän kuljettaa tätä mukanani matkan punaisena lankana. Katsotaan miten käy!
Ensimmäinen pysäkki: Lähi-Itä.
EduExploring 